La 4.2.2012
KUOPION KOMEDIAFESTIVAALI, PRE-WEEKEND:
TOMMI MUJUNEN
SAMI HEDBERG
PIRJO HEIKKILÄ
***LOPPUUNMYYTY***
Ti 7.2.2012
HENRY´S OPEN STAGE
Haluaisitko soittaa tai laulaa Henkan lavalla? Henkan jameissa se on mahdollista. Tuletpa sitten yksin tai koko bändillä, pääasia on, että tulet! Soittokavereita löytyy varmasti paikan päältä ja viimeistään maan kovimmasta Housebandistä. Illan isäntä, jamipäällikkö Timo Jussila ottaa ilmoittautumiset vastaan. Kaikki tarvittavat soittimet löytyy lavalta valmiina, toki omiakin soittimia saa tuoda mukana. Soitto alkaa klo. 22.00 Vapaa pääsy tietenkin!
Ke 8.2.2012
ASA
DJ POLARSOUL
Asa on suomalainen rap-muusikko Helsingin Roihuvuoresta. Asa, joka käytti aikaisemmin taiteilijanimeä Avain, tuli tunnetuksi 2000-luvun alussa Rähinä Records -hiphopkollektiivin jäsenenä. Asan sanoitukset ovat olleet ensimmäisestä levytyksestä lähtien vasemmistolaisia. Hänen aiheitaan ovat olleet poliitikkojen ja valtapuolueiden homogeenisuuden kritisoiminen, sodan ja eriarvoisuuden vastustaminen, Helsingin lähiöiden elämäntavan kuvaaminen. Loppuasukas-levyllä Asan sanoitukset käsittelivät ihmisen henkistä kasvua ja luontoa. Tähän tapahtumaan myös kätevät SMS- ja PDF-liput
Tiketistä (alk.7,50€). Liput 6€
To 9.2.2012
THE GRAMMERS
STREET LETHAL
Ahkeralla keikkailulla suosiotaan kasvattaneen classic rock -yhtyeen uusi single rakentuu bändin vahvuuksille; tiukka ja svengaava bändisoitto luovat tukevan pohjan vokalisti Hannu Vainionpään voimakkaalle rock -tulkinnalle. Kuopiolainen Street Lethal tärähti ihmisten tietoisuuteen viime vuonna ilmestyneellä Deliver Me the Goods -julkaisullaan. Tuleeko nyt kultaa, muuttuuko rock-maailma ikuisiksi ajoiksi, säilyykö neitsyys, kiiltääkö kissojen karva? Vapaa pääsy!
Pe 10.2.2012
LASSI VALTONEN
Lassi Valtosen debyyttialbumi Kukin tyylillään ilmestyi 26. lokakuuta. Albumin tuotti Matti Mikkola (Tehosekotin, Laura Närhi) ja kappaleita levylle tekivät Matti Johannes Koivu, Topi Saha, Marko Haavisto sekä tuottaja Matti Mikkola yhdessä Street Cobran ja Asan kanssa. Lassi coveroi levyllään myös Pelle Miljoonan kappaleen Nuoriso sairastaa syöpää. Kukin tyylillään -albumi on myynyt kultalevyyn oikeuttavan määrän, yli 10 000 kappaletta. Albumi pokkasi myös Emma-ehdokkuuden Pop-albumi -kategoriasta. Tähän tapahtumaan myös kätevät SMS- ja PDF-liput
Tiketistä (alk.11,50€). Liput 10€
La 11.2.2012
SUVI ISOTALO TRIO
Suvi Isotalo on helsinkiläinen lauluntekijä-muusikko. Debyyttialbumi “Jollet rakasta” ilmestyi 3. 3. 2010. Toinen albumi “P.S. Maj´lle” ilmestyi 21. 9. 2011. Ensimmäisen albumin tuotti Matti Johannes Koivu. Levyllä soittivat muun muassa Jape Karjalainen, Olli Krogerus ja Timo Kämäräinen, jotka kuuluvat myös toisen albumin soittajakaartin. “P.S. Maj´lle” -albumin tuottajana toimi Timo Kämäräinen. Albumilta julkaistiin ensimmäinen single “Minä en lähde koskaan pois” toukokuussa 2011 ja toinen single “Kaikki sanat” syyskuussa 2011. Liput 5€
To 16.2.2012
MUSIIKKILUKION PENKKAREIDEN JATKOT!
Pe 17.2.2012
TURMION KÄTILÖT
2 TIMES TERROR
We want to thank every single perstechnic out there for helping us, working for us, coming to our shows, buying our albums and making the year 2011 as great as it has been! Very special thanks goes to our fans, you´re the best. Let´s continue breaking shit and having fun on 2012! Cheers and beers, Turmion Kätilöt. Tähän tapahtumaan myös kätevät SMS- ja PDF-liput
Tiketistä (alk.16,50€). Liput 15€
La 18.2.2012
SWALLOW THE SUN
THE MAN-EATING TREE
We are touring Finland in February and March 2012 supporting our new album Emerald Forest and the Blackbird! The tour, starting from our hometown Jyväskylä from our very favorite venue Lutakko and ending to Nosturi, Helsinki includes numerous cities we haven´t played since the release of our Plague of Butterflies EP! With us we have our good friends of The Man-Eating Tree at almost all of the shows!Tähän tapahtumaan myös kätevät SMS- ja PDF-liput
Tiketistä (alk.11,50€). Liput 10€
To 23.2.2012
JONTTI
OLLI-PA
EDORF (+band)
Jontti tunnetaan retkuilua, politiikkaa ja hengen asioita sekoittavista lyriikoistaan. Hänen yhteistyönsä Petoksen, Shakan ja Kemmuru-mies Jodarokin kanssa ovat kaikki lunastaneet paikkansa kotimaisen hip-hop musiikin kentällä. Jontin ensimmäinen soolojulkaisu "Yhden Miehen Kultti" näki päivänvalon 26.10.2011. Olli-PA julkaisi muutama vuosi takaperin soolo-omakustannealbumin Syke, joka saavutti orastavaa suosiota hiphopin kuuntelijoiden keskuudessa. Tällä levyllä kuultiin myös yhtyeen muita räppäreitä, Matti Myöhästä ja Riki Hatkaa. Edorf, oikealta nimeltään Erik Ingebrigtsen, vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Ivalossa, vajaan neljän tuhannen asukkaan kylässä Lapin sydämessä. Musiikki muodostui isoksi osaksi
miehen elämää jo nuorella iällä. Pianistin ura jäi lyhyeksi, mutta kitaran soittamisesta tuli kahdeksanvuotiaalle muusikonalulle intohimo, joka elää vieläkin. Ensimmäiseen bändiinsä Edorf liittyi jo yhdeksänvuotiaana, ja yhtye pysyikin kasassa kunnioitettavat kymmenen vuotta. Liput 5€
Pe 24.2.2012
JUKKA ORMA Soolo
Parhaiten Sielun Veljet -yhtyeen karismaattisena kitaristina tunnettu ja valtakunnan viralliseksi toisinsoittajaksikin mainittu Jukka Orma julkaisi ensimmäisen soololevynsä Kultahiekkaa vuonna 2003. Kriitikoiden ylistämä albumi esittelee loistavan kitaristin lisäksi myös persoonallisen biisintekijän ja laulajan, jonka omasta karheanvärikkäästä elämästä ammentava tarinankerronta antaa teksteihin vähintäinkin vakuuttavan sävyn. Liput 5€
La 25.2.2012
NIEMINEN & LITMANEN
Instrumentaalisen tunnelmamusiikin suurvisiirit Nieminen & Litmanen ovat tulleet liki kymmenvuotisella urallaan uuteen vaiheeseen, sillä kolmas albumi "Third" on juuri julkaistu. Bändi yhdistelee taas eri musiikkityylejä tällä kolmannella levyllään muodostaen jälleen oman ainutlaatuisen meininkinsä. Albumi jatkaa yhtyeen muhkeaa Hammond & Gretsch-soundia pääosin instrumentaalisesti mutta tällä kertaa on mukana myös solistivieraita. Sekä Paleface, Jonna Tervomaa että Yrjänä Sauros esittävät tulkintansa tällä uudella levyllä. Liput 5€
Ke 29.2.2012
INSOMNIUM
BLOODRED HOURGLASS
One for Sorrow is dominating "the best of 2011" lists. Scandinavia´s biggest metal magazine, Inferno, awards it as the year´s best Finnish album. And Soundi, Finland´s biggest music magazine, picked it as the 4th best heavy metal album in the world. One for Sorrow is also the only metal album in the "top albums of the year" chosen by Helsingin Sanomat, the biggest newspaper in Finland.... Tähän tapahtumaan myös kätevät SMS- ja PDF-liput
Tiketistä (alk.11,50€). Liput 10€
To 1.3.2012
STAM1NA
”Olemme saavuttaneet naimatason: bändi on kasvanut yli rippi-iän ja Suomi-neitoa käyty jo kosiskelemassa useaan otteeseen. Viides levy syntymässä, sekä kahdeksas "täysaktiivinen" vuosi alkamassa. On aika avata palmikot ja keittää perunat, koska näissä häissä liha on kypsää ja koluttua. Myö tarjotaan poljento, juhlaväki saa takuuvarmat tanhut. Pukukoodina musta”, kertoo laulaja-kitaristi Antti Hyyrynen. Tähän tapahtumaan myös kätevät SMS- ja PDF-liput
Tiketistä (alk.16,50€). Liput 15€
Pe 2.3.2012
HERRA YLPPÖ & IHMISET
Tähän tapahtumaan myös kätevät SMS- ja PDF-liput
Tiketistä (alk.13,50€). Liput 12€
La 3.3.2012
WASTED
Wasted on suomalainen punk-yhtye, joka aloitti Joensuussa vuonna 1996. Yhtye on keikkaillut runsaasti kotimaassa ja tehnyt useita Euroopan-kiertueita. Wasted on tunnettu kantaaottavista sanoituksista lauluissaan. Jäsenet tukevat muun muassa antimilitarismia ja eläinten oikeuksia. Liput 5€
Ti 6.3.2012
HENRY´S OPEN STAGE
Haluaisitko soittaa tai laulaa Henkan lavalla? Henkan jameissa se on mahdollista. Tuletpa sitten yksin tai koko bändillä, pääasia on, että tulet! Soittokavereita löytyy varmasti paikan päältä ja viimeistään maan kovimmasta Housebandistä. Illan isäntä, jamipäällikkö Timo Jussila ottaa ilmoittautumiset vastaan. Kaikki tarvittavat soittimet löytyy lavalta valmiina, toki omiakin soittimia saa tuoda mukana. Soitto alkaa klo. 22.00 Vapaa pääsy tietenkin!
Ke 14.3.2012
ELÄKELÄISET
Kotimaan kuviot mahtavalle humppavuodelle 2012 alkavat hiljalleen varmistua.Tammikuussa humppakombinaatti Eläkeläiset hautautuu hetkeksi studioon väsäämään uutta maaliskuussa julkaistavaa levyä. Maaliskuussa on luvassa myös juhlakiertue. Kesän festivaalikeikkoja julkistellaan lisää sitten kun ne varmistuvat. Tähän tapahtumaan myös kätevät SMS- ja PDF-liput
Tiketistä (alk.16,50€). Liput 15€
To 15.3.2012
A.R.G.
SONS OF AEON
Viime kesänä Jalometallissa ja syksyllä Metalheim-festivaalilla tappavan livekuntonsa todistanut suomalaisen death/thrash metalin pioneeri A.R.G. palaa festarivetojen jälkeen juurilleen pistämällä yleisön kyykkyyn ja hilselingon pyörimään Poroja ja pässejä -klubikiertueella. Lämmittelijänä poromiehille toimii jyväskyläläinen parhaillaan debyyttitäyspitkäänsä valmisteleva melodinen death metal jyrä Sons of Aeon, joka sisältää niin entistä kuin nykyistä jäsenistöä mm. orkestereista kuten Ghost Brigade, Endstand, Dark Days Ahead, Code for Silence, Sunride, Swallow the Sun, Plutonium Orange ja Bone5 Liput 5€
Pe 6.4.2012
APULANTA
Tähän tapahtumaan myös kätevät SMS- ja PDF-liput
Tiketistä (alk.18,50€). Liput 17€
Pe 13.4.2012
FREEMAN
Nuoruutensa Hämeenlinnassa viettänyt Friman kävi pianotunneilla sekä esiintyi Yleisradion lastenradiossa ja televisiossa Kylli-tädin satuohjelmassa. Hän oli myös lahjakas pitkänmatkan juoksija.[1] Friman soitti nuorena kitaraa Waterloo-nimisessä yhtyeessä Hämeenlinnassa vuosina 1970–1980. Bändi soitti ensimmäisissä pop-yhtyeiden SM-kilpailuissa vuonna 1970 ja pääsi levyttämään muiden kilpailun finalistien kanssa Popmestarit-levylle. Yhtye esittää levyllä Frimanin kappaleen ”Smiling Face”. Waterloon lisäksi hän oli väliaikaisena kitaristina Kirkan Islandersissa ja Paula Koivuniemen orkesterissa. Taiteilijanimen Freeman ottaneen Frimanin oma levytysura alkoi vuonna 1976. Love Recordsin kustantaman kultaa myyneen esikoisalbumin nimi oli pelkistetysti Freeman. Tältä LP:ltä löytyvät Freemanin tunnetuimmat sävellykset: ”Ajetaan tandemilla”, ”Kaksi lensi yli käenpesän” ja ”Osuuskaupan Jane”. Viimeksi mainittu oli Syksyn sävel -kisassa kolmantena. Sanoitukset näihin kuten suurimpaan osaan muitakin levyn kappaleita teki Hector, joka oli tuolloin Freemanin lanko. Ykköshitiksi noussut ”Ajetaan tandemilla” julkaistiin puoli vuotta ennen esikoisalbumia. Vuodesta 1991 Freeman on soittanut Menneisyyden Vangit -yhtyeessä, jossa mukana on myös toinen 1970-luvun laulajatähti Vicky Rosti. Vuonna 2010 Freeman vieraili Uuden Fantasian ”Liian myöhään” -kappaleen solistina. Kappaleen suuren menestyksen johdosta Freemanin ja Uuden Fantasian yhteistyö jatkui ja lokakuussa 2011 julkaistiin Uuden Fantasian kanssa levytetty Freemanin uran neljäs sooloalbumi Freeman 4. Tähän tapahtumaan myös kätevät SMS- ja PDF-liput
Tiketistä (alk.11,50€). Liput 10€